Jaostot

Riistanhoitojaosto

Yhdistyksen riistanhoitojaosto hoitaa viittä riistapeltoa, yksi Totjoella, toinen Talkoosuolla, kolmas Sudensalmessa ja 2 Ampujalassa. Pelloilla on pinta-alaa vuotuisesta kylvömäärästä riippuen käytettävissä yhteensä noin 2,5 hehtaaria. Rehukasvien siementä kuluu vuosittain 40-50 kiloa.

Nuolukiviä sijoitetaan ympäri metsästysaluetta reilut kolmisenkymmentä vuosittain.

Lisäksi useat jäsenet hoitavat itsenäisesti myös omia riistapeltojaan sekä ruokintapaikkoja.

Pienpetopyyntiin seuralla on supi- ja minkkiloukkuja jotka on lainattu aktiivisille jäsenille heidän omien loukkujensa täydennykseksi. Eri tavoin suoritetulla aktiivisella pyynnillä on vieraspetojen määrä pystytty pitämään riistaeläinten selviytymisen kannalta siedettävällä tasolla.

Ampumajaosto

Jaoston tehtävänä on luoda seuran jäsenistölle mahdollisuudet edistää ja ylläpitää turvallista aseenkäsittelyä sekä hyvää ampumataitoa.

Jaosto järjestää seuran jäsenille eri metsästysammuntalajien kilpailuja 10-12 kappaletta vuodessa. Jaoston jäsenet toimivat näissä kilpailuissa tuomareina sekä toimihenkilöinä. Osa jaoston jäsenistä on suorittanut metsästysammuntojen tuomarikortin ja ampumakokeen valvojan pätevyyden.

Jaosto kutsuu koolle talkoita mm. ampumaradan huolto- ja kunnossapitoa varten. Ampumatoiminnan ja -taidon kehittämiseen jaosto tuo kehitysideoita hallituksen ja yleisen kokouksen käsiteltäviksi.

Jaoston vuosikokous pidetään yleensä alkuvuodesta, jolloin tarkastetaan kuluneen kilpailukauden tulosluettelot ja käydään läpi ajankohtaiset asiat sekä päätetään tulevan vuoden kilpailukalenterista. Tarvittaessa jaosto kokoontuu muutenkin vuoden mittaan, yleensä kuitenkin talkoiden merkeissä.

Ampumajaosto järjestää ampuma- ja aseenkäsittelykoulutusta, jos sellaiselle löytyy kysyntää. Etenkin nuoria jäseniä rohkaisemme ottamaan yhteyttä jaostoon, jos on tarvetta ase-/ampumakoulutukselle, oli se sitten mitä vain radan käytöstä lähtien.